HIEMAN

TIETOA

IDEA-PUUSTA

Tarjoamme laadukkaita kokonaispalveluja kaikissa puusepänalan töissä yksittäisistä sisustusprojekteista laajempiin kokonaisuuksiin.

MEILTÄ MYÖS

Arkkitehtiyhteydet

Tarjoamme asiakkaillemme joustavaa ja asiantuntevaa palvelua projektin kaikille osa-alueille.

Asennus

Asennamme toimittamamme tuotteet itse.

Kuljetus

Meillä on omaa kuljetuskalustoa ja toimitamme tuotteemme pääsääntöisesti itse.

IDEA-PUU OY

Idea-Puu Oy on suomalainen, mekaaniseen puuntyöstöön ja jatkojalostukseen erikoistunut puusepäntehdas Nummelassa. Ekologiset arvot, tuotannon ja tuotteiden ympäriystävällisyys ja päästöttömyys ovat toimintamme kulmakiviä.

Idea-Puu Oy on saavuttanut maineen luotettavana ja osaavana projektisisustajana sisustaen mm. lukuisia julkisia tiloja ympäri Suomea – erityisesti pääkaupunkiseudulla.

 

Nykyisin Idea-Puu Oy:n toiminta on painottunut kokonaisvaltaisiin projekteihin. Pääsääntöisesti työmme ovat julkisiin tiloihin tarkoitettuja erikoiskalusteita sekä akustiikkaan liittyviä sisustustöitä.

Perheyritys on perustettu 1982. Yhtiön omistaa ja toimitusjohtajana toimii edelleen sen perustaja Aimo Schroderus yhdessä tyttärensä Virven kanssa. Yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä yhteensä 12 ammattitaitoista puuseppää, toimihenkilöä ja asentajaa.

VUODESTA 1982 – JUURET PUUSSA

Irtisanouduin syksyllä 1981 silloisesta työpaikastani. Olin jo pitkään kiertänyt rakentamassa moduulirakenteisia taloja niin Suomessa kuin Saksassa, Saudi-Arabiassa, Nigeriassa ja Irakissa.

Kotiinpaluu Irakista sai jännittäviä piirteitä, kun maa joutui sotaan Iranin kanssa emmekä sen vuoksi päässeet heti lähtemään maasta pois. Kun lopulta kotiuduin, oli seuraava haaste odottamassa. Siperiassa nimittäin odotti jo seuraava rakennusprojekti. Tuolloin tunsin, että nyt oli aika lunastaa lapsena itselleni antama lupaus.

Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut puutöistä. Kymmenenvuotiaana ostin säästämilläni rahoilla ensimmäiset puuntyöstökoneet, joita sitten puuseppämestari isäni opetti minua käyttämään.

Tein pieniä puutuotteita kuten esimerkiksi peltisepän nuijia, silityslautoja ja rantatuoleja. Myydessäni niitä kyläläisille tuntui hienolta ansaita rahaa omalla tekemisellä. Silloin päätin, että jonakin päivänä minusta tulee yrittäjä. 

Vuonna 1982 perustin yhdessä serkkupojan kanssa oman puusepänverstaan Perniössä sijaitsevaan vanhaan kansakouluun. Näin minusta tuli yrittäjä ja Idea-Puu sai alkunsa.

Tuolloin tuotanto koostui perinteisten pienimuotoisten puusepäntuotteiden valmistuksesta. Näitä olivat muun muassa puuportaat, purjeveneiden sisustukset ja kelokalusteet.

Ekologiset arvot, tuotannon ja tuotteiden ympäristöystävällisyys ja päästöttömyys olivat alusta alkaen toimintamme kulmakiviä.

Pian yrityksen perustamisen jälkeen serkkuni siirtyi muihin haasteisiin ja yritys jäi kokonaan minulle. Pikku hiljaa tilausmäärät alkoivat kasvaa ja palkkasin lisää työntekijöitä.

Pari vuotta perustamisen jälkeen kansakoulurakennus jäi pieneksi ja uudet tilat löytyivät Vihdin Ojakkalasta. Eipä aikaakaan, kun nekin tilat tulivat ahtaiksi ja siirryimme nykyiselle tontillemme Nummelaan.

Merkittävä käännekohta meille oli 1990-luvun alussa, kun saimme Oopperatalon sisustustyöt urakoitavaksemme. Kokemukseni rakennusprojektien suunnittelusta ja johtamisesta oli varmasti tässä avuksi.

Yritin hahmottaa tilaajan maailmankuvaa ja sitä, mitä sellaista voisimme tarjota asiakkaallemme, josta heille olisi mahdollisimman paljon apua ja hyötyä. 

Mieleeni tuli vanha sanonta ”Mitä vähemmän liikkuvia osia, sitä helpompaa elämä on.”

Pyysin luotettavia yhteistyökumppaneita alihankkijoiksi ja tuotteistin kilpailukykyisen ja helposti ostettavan kokonaispaketin, josta kannoimme kokonaisvastuun.

Heti Oopperatalon urakan jälkeen saimme tehdä sisustustöitä presidentin virka-asunnon Mäntyniemen edustus- ja yksityispuolelle. Tällöin pääsimme pysyvästi isompien ja vaativampien töiden pariin.

Olemmekin saaneet toteuttaa lukuisia julkisia tiloja ympäri Suomea. Kättemme jälkeä on näkyvissä muun muassa Keskustakirjasto Oodissa, Kauppakeskus Kampissa, Vantaan kaupungintalossa, Hotelli Kämpissä ja puurakenteisessa Laajasalon kirkossa. Viimeksi mainitusta kohteesta arkkitehti sai Vuoden puusisustus -palkinnon.

Onnistuneet työt ovat puhuneet puolestamme ja olemme saavuttaneet maineen luotettavana ja osaavana projektisisustajana.

Tänä päivänä teemme pääsääntöisesti julkisiin tiloihin tarkoitettuja erikoiskalusteita sekä akustiikkaan liittyviä sisustusratkaisuja. Tulevaisuudessa näemmekin itsemme kansainvälisesti merkittävänä akustiikka- ja äänisuunnittelijoiden kumppanina tilojen akustisessa optimoinnissa.

Aimo Schroderus
yrittäjä, toimitusjohtaja

Tästä kaikki alkoi

9

Vuonna 1982

Yritys aloitti toimintansa Salon lähellä Perniössä vanhalla kansakoululla. Alussa tuotanto koostui purjeveneiden sisustuksista sekä portaiden, kelokalusteiden yms. perinteisempien puusepäntuotteiden valmistuksesta.

9

Vuonna 1984

Idea-Puu muutti Vihtiin. Yritys valmisti pääasiassa keittiökalusteita, portaita ja ovia. Tuotevalikoima laajeni pikku hiljaa myös julkisten tilojen kalusteisiin ja silloiset tilat alkoivat käydä ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi.

PERUSTETTU

TEHTYÄ PROJEKTIA

TYÖNTEKIJÄÄ